Ahlstrom suunnittelee jatkavansa tuotannon sopeuttamista Karhulassa(2)

Ahlstrom Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 25.5.2009
 
Ahlstrom on tänään jättänyt yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluesityksen lomautuksista Karhulan tehtaalla. Neuvottelut alkavat maanantaina 1.6.2009 ja koskevat tehtaan koko henkilöstöä. Mahdollisilla lomautuksilla ja jo käynnissä olevilla kustannussäästöillä pyritään sopeuttamaan erikoislujitteiden ja lasihuovan tuotanto vastaamaan kysyntätilannetta.
 
Tuotannon supistusten ja kustannussäästöjen arvioidaan johtavan Karhulan tehtaalla noin 150 henkilön lomauttamiseen. Lomautusten arvioidaan kestävän alle 90 päivää, ja niiden arvioidaan alkavan syksyn 2009 kuluessa.
 
Ahlstrom aloitti Karhulan tehtaan tuotannon sopeuttamistoimet alkuvuonna ja on jo aiemmin ilmoittanut lomauttavansa noin 150 työntekijää ja pääosin kaikki toimihenkilönsä tehtaalla maalis-elokuun aikana.
 
Ahlstromin Karhulan tehdas valmistaa lasihuopaa ja erikoislujitteita. Tehdas kuuluu yhtiön Glass & Industrial Nonwovens -liiketoiminta-alueeseen ja työllistää kaikkiaan noin 400 henkilöä, joista noin 300 on työntekijöitä ja noin 100 toimihenkilöitä.
 
 
Lisätietoja:
Pekka Helynranta, toimitusjohtaja, Ahlstromin Karhulan tehdas
Puh. 010 888 2606
 
Jakelu
Media
www.ahlstrom.com
 
 
Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisten kuitumateriaalien johtava kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, kuten suodattimissa, pyyhkimistuotteissa, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 100 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli noin 1,8 miljardia euroa vuonna 2008. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiön internetosoite on www.ahlstrom.com.