Ahlstrom osallistuu Eva Ahlströmin säätiön kautta lasten aseman parantamiseen Intiassa

Ahlstrom Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 11.5.2011 klo 14.00

Ahlstrom Oyj lahjoittaa 90 000 euroa Eva Ahlströmin säätiölle. Säätiö tukee varoilla Suomen UNICEFin projektia Intiassa. Lahjoitus tehdään varsinaisen yhtiökokouksen 30.3.2011 antaman valtuutuksen nojalla, jonka mukaan yhtiön hallitus voi päättää lahjoituksista sen tarkemmin päättämiin tarkoituksiin. 

Nyt tehdyn lahjoituksen myötä Eva Ahlströmin säätiö tekee yhteensä 200 000 euron lahjoituksen Suomen UNICEFin WASH-projektin (water, sanitation and hygiene) tukemiseen Intiassa. WASH-projektin tavoitteena on parantaa 15 000 perheessä elävän 37 500 lapsen vesi-, viemäröinti- sekä hygieniaolosuhteita 150 ennalta valitussa koulussa. Projekti ajoittuu vuosille 2011-2014 ja sijoittuu Madhya Pradeshin osavaltioon, joka on yksi Intian köyhimmistä alueista. Yleisin pienten lasten kuolinsyy alueella on edelleen likaisen veden aiheuttama ripuli.

Eva Ahlströmin säätiön tavoitteena on köyhien naisten, lasten ja nuorten tukeminen niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Säätiö rahoittaa toimintansa yksityishenkilöiltä ja yhteisöiltä saatavilla lahjoituksilla.

Ahlstrom haluaa lahjoituksellaan myötävaikuttaa koulutuksen ja humanitääristen kohteiden tukemiseen. Vuonna 2010 Ahlstrom Oyj lahjoitti 500 000 euroa Aalto-yliopistolle. Sosiaalinen vastuu on kuulunut tärkeänä osana yhtiön toimintaan sen 160-vuotisen historian aikana.

Ahlstrom Oyj:llä on Intiassa yksi vuonna 2010 avattu tehdas sekä myyntitoimisto.

 

Lisätiedot:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh: 010 888 4757

 

Jakelu:
Päämediat
www.ahlstrom.fi

 

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, kosteuspyyhkeissä, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla toimimme. 5 700 työntekijäämme palvelevat asiakkaita 26 maassa, kuudessa maanosassa. Vuonna 2010 Ahlstromin liikevaihto oli 1,9 mrd euroa. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.