Ahlstromin yhteistoimintaneuvottelut Kauttualla saatu päätökseen

Ahlstrom Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 19.12.2014 klo 9.25

Ahlstromin yhteistoimintaneuvottelut Kauttualla saatu päätökseen

Ahlstrom, globaali korkealaatuisten kuitumateriaalien valmistaja, ilmoittaa saattaneensa päätökseen yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön edustajien kanssa Kauttuan tuotantolinjallaan. Neuvotteluiden tuloksena Kauttuan tuotantolinja on päätetty sulkea vuoden 2015 toisen vuosineljänneksen aikana.

Kauttuan tehdas valmistaa maalarinteipin pohjapaperia. Koska maalarinteippimarkkinoilla on merkittävää ylikapasiteettia maailmanlaajuisesti, erityisesti Euroopassa, Ahlstrom on etsinyt keinoja parantaa teippiliiketoimintansa kannattavuutta. Ahlstrom valmistaa maalarinteipin pohjapaperia Kauttuan lisäksi Pont-Audemerissa Ranskassa ja Longkoussa Kiinassa. Yhtiön maalarinteipin pohjapaperituotannon yhtenäistäminen on osa aiemmin ilmoitettua kulujen sopeuttamisohjelmaa.

Kauttuan tuotantolinja on osa Ahlstromin Food-liiketoiminta-aluetta ja se työllistää 21 henkilöä, joiden työsuhteet Kauttualla päättyvät linjan sulkemisen myötä. Yhtiö pyrkii parhaansa mukaan tukemaan irtisanottavia henkilöitä uudelleentyöllistymisessä.

Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen, Viestintäjohtaja, Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tavoitteenamme on kasvaa puhtaaseen ja terveeseen elinympäristöön tähtäävän tuotevalikoiman avulla. Kuitumateriaalejamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, terveydenhuollon kankaissa, laboratorio- ja bioteknologiasovelluksissa, tapeteissa ja elintarvikepakkauksissa. Vuonna 2013 Ahlstromin liikevaihto jatkuvista toiminnoista oli noin miljardi euroa. Yhtiömme 3 500 työntekijää palvelevat asiakkaita 24 maassa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.