Ahlstrom Oyj:n nimitysvaliokunnan esitykset hallituksen kokoonpanoksi ja hallituksen palkkioiksi

Ahlstrom Oyj Pörssitiedote 14.2.2007 klo 11.15
 
Ahlstromin nimitysvaliokunta on päättänyt ehdottaa 30.3.2007 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärä on edelleen seitsemän.
 
Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen valitaan uudelleen Sebastian Bondestam, Jan Inborr, Urban Jansson, Bertel Paulig, Peter Seligson ja Willem F. Zetteler. Hallituksen toimikausi jatkuu seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
 
Johan Gullichsen, joka on toiminut Ahlstromin hallituksen jäsenenä 34 vuoden ajan, on ilmoittanut, että hän ei ole enää käytettävissä uutta hallitusta valittaessa. Nimitysvaliokunta ehdottaakin, että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan Helmi Capital Oy:n toimitusjohtaja Thomas Ahlström. Hallitukseen ehdolla olevat ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.
 
Kaikki ehdolla olevat henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.
 
Nimitysvaliokunta ehdottaa myös, että hallitukselle maksetaan palkkioita seuraavasti:
 
Puheenjohtaja
5 400 euroa / kuukausi
Jäsenet
2 700 euroa / kuukausi
 
Lisäksi ehdotetaan maksettavaksi 1 150 euron kokouskohtaista palkkiota hallituksen valiokuntien kokouksista. Matkustuskustannukset korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan.
 
Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä vähintään 10 % yhtiön osakkeista, ovat ilmoittaneet tukevansa nimitysvaliokunnan esityksiä.
 
Ahlstromin nimitysvaliokunta perustettiin syyskuussa 2006 ja se koostuu seuraavista jäsenistä: Johan Gullichsen (puheenjohtaja), Jan Inborr sekä Urban Jansson.
 
 
Tiivistelmä Thomas Ahlströmin ansioluettelosta
 
- Syntynyt 1958
- KTM, Svenska handelshögskolan, Helsinki
- 2006 - , toimitusjohtaja, Helmi Capital Oy
- 1991-2006, useita johtotason tehtäviä Skandinaviska Enskilda Bankenissa Helsingissä ja Lontoossa, viimeksi Head of Client Relationship Management, Helsinki
- 1985-1990, Scandinavian Bank,  useita eri tehtäviä Lontoossa ja Sydneyssä
- Luottamustehtävät: 2001 - , hallituksen jäsen, Ahlström Capital Oy
 
 
Ahlstrom Oyj
Hallitus
 
 
Lisätietoja:
 
toimitusjohtaja Jukka Moisio, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4700
hallinto- ja lakiasiainjohtaja Gustav Adlercreutz, puh. 010 888 4727
 
 
Ahlstrom lyhyesti
 
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 5 700 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna 2006. Ahlstromin osake on noteerattu Helsingin Pörssissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.