Correction: Ahlstrom päivittää tulevaisuuden näkymänsä vuoden 2012 liikevaihdon ja -voiton osalta

Ahlstrom Oyj:n PÖRSSITIEDOTE 16.10.2012 klo 11.17

Viitaten aikaisempaan klo 10.25 julkaistuun suomenkieliseen pörssitiedotteeseemme,  uusi arviomme liikevoitosta eikä liikevaihdosta ilman kertaluonteisia eriä on 48 - 58 miljoonaa euroa. Samoin korjaamme aikaisemmin ilmoitetun liikevoiton eikä liikevaihdon olevan 60 - 80 miljoonaa euroa. Alla tiedote korjattuna.
Ahlstromin myyntimäärien odotetaan loppuvuonna kehittyvän yhtiön aikaisempia arvioita heikommin johtuen kysynnän hidastumisesta yhtiön päämarkkinoilla. Kysyntä on heikentynyt erityisesti Euroopan markkinoilla jatkuneen hidastumisen vuoksi. Tämän lisäksi Kiinan elpyminen on viivästynyt.

Ahlstrom arvioi vuoden 2012 liikevaihdon ja -voiton jatkuvista toiminnoista ilman kertaluonteisia eriä olevan alhaisempi kuin yhtiö on aiemmin arvioinut.

Yhtiö arvioi nyt liikevaihdon jatkuvista toiminnoista olevan 1 550 - 1 630 miljoonaa euroa ja liikevoiton jatkuvista toiminnoista ilman kertaluonteisia eriä 48 - 58 miljoonaa euroa. Ahlstrom oli aikaisemmin arvioinut liikevaihdon olevan 1 575 - 1 735 miljoonaa euroa ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä 60 - 80 miljoonaa euroa.

Ahlstrom julkaisee tammi-syyskuun osavuosikatsauksensa 22.10.2011.

Lisätietoja:
Seppo Parvi
Talousjohtaja
Puh. 010 888 4768

Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman. Ahlstrom auttaa kumppaneitaan pysymään kehityksen kärjessä. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, leikkaussalivaatteissa ja -liinoissa, tapeteissa, lattioissa, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema toimialoillamme. Ahlstromin 5 200 työntekijää palvelevat asiakkaita 28 maassa kuudessa eri maanosassa. Vuonna 2011 Ahlstromin liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Sijoittajatietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.fi.