Kutsu Ahlstrom Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

 

Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 4.4.2012 klo 13.00 alkaen Finlandia-talolla osoitteessa Mannerheimintie 13 e, Helsinki (Mannerheimintien puolelta ovi M1 ja pysäköintialueen puolelta ovi K1). Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo 12.00. Osallistujien toivotaan ilmoittautuvan kokoukseen viimeistään klo 12.45.

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2011 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
- Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen sekä hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista

Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti, että tilivuodelta 2011 maksetaan osinkoa kokonaisuudessaan 1,30 euroa osakkeelta: 0,87 euroa osakkeelta sekä lisäksi 0,43 euron ylimääräinen osinko perustuen Home and Personal liiketoiminta-alueen myynnistä saatuihin varoihin. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on täsmäytyspäivänä 11.4.2012 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että osinko maksetaan 18.4.2012.

Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti lisäksi, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 100 000 euron lahjoituksista hallituksen tarkemmin päättämiin tarkoituksiin. 

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Nimitysvaliokunnan suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa, että hallituksen palkkiot säilyvät ennallaan. Puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 84 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 63 000 euroa ja jäsenille 42 000 euroa. Lisäksi ehdotetaan maksettavaksi 1 500 euron kokouskohtainen palkkio hallituksen ulkomailla asuville jäsenille heidän osallistumisestaan hallituksen kokouksiin. Hallituksen pysyvien valiokuntien jäsenille ehdotetaan maksettavaksi 1 500 euron kokouskohtaista palkkiota osallistumisesta valiokuntien kokouksiin. Matkakustannukset korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan.

11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Nimitysvaliokunnan suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsenten lukumäärä on seitsemän.

12. Hallituksen jäsenten valitseminen

Nimitysvaliokunnan suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa, että hallitukseen valitaan uudelleen Sebastian Bondestam, Lori J. Cross, Esa Ikäheimonen, Pertti Korhonen, Anders Moberg ja Peter Seligson. Vuodesta 2007 lähtien hallituksen jäsenenä toiminut Thomas Ahlström on ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä uutta hallitusta valittaessa. Tämän vuoksi uudeksi hallituksen jäseneksi ehdotetaan valittavaksi Nathalie Ahlström (s.1974).

Nathalie Ahlström (DI) on toiminut Huhtamäki Oyj:ssä konsernin strategian ja liiketoiminnan kehitysjohtajana sekä globaalina ostojohtajana vuodesta 2005 lähtien. Tätä ennen Ahlström työskenteli Pöyry Consulting Oy:ssä erikoispaperi- ja pakkausteollisuuden strategiaan ja yritysostoihin liittyvissä kansainvälisissä asiantuntija- ja johtotehtävissä v. 1999-2005.  Hän asuu Singaporessa. 

Hallituksen toimikausi jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Kaikki ehdolla olevat henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista paitsi Peter Seligson, joka ei ole riippumaton yhtiön merkittävästä osakkeenomistajasta Antti Ahlström Perilliset Oy:stä, jossa hän on hallituksen jäsenenä. Peter Seligson on toiminut Ahlstrom Oyj:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2001 lähtien. Ennen sitä Seligson toimi vuosina 1999-2001 hallituksen jäsenenä silloisessa A. Ahlström Osakeyhtiössä, joka kokonaisjakautumisen seurauksena purkautui vuonna 2001. Ehdolla olevat henkilöt ovat antaneet suostumuksensa valintaan ja heidän CV:nsä ovat saatavina yhtiön internet-sivuilla (www.ahlstrom.com).

13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa, että tilintarkastajan palkkiot maksetaan laskun mukaan.

14. Tilintarkastajan valitseminen

Tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa, että tilintarkastajaksi valitaan uudelleen PricewaterhouseCoopers Oy, joka on ilmoittanut yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Eero Suomelan.

15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta sekä niiden luovuttamisesta ja pantiksi ottamisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta, luovuttamisesta ja pantiksi ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:

Valtuutuksen perusteella voidaan hankkia tai ottaa pantiksi yhteensä enintään 4 000 000 kappaletta yhtiön omia osakkeita ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön ja sen tytäryhteisöjen hallussa tai panttina kulloinkin olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Osakkeet voidaan hankkia ainoastaan julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken pörssikurssiin yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Osakkeiden hankinnassa noudatetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjä. 

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankkimisen ja pantiksi ottamisen ehdoista. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden hankkia omia osakkeita muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa.

Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää enintään 4 000 000 yhtiön hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. Osakkeet voidaan luovuttaa vastikkeena muun muassa mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä tai yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen hallituksen päättämällä tavalla ja laajuudessa. Hallituksella on myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä julkisessa kaupankäynnissä mahdollisten yritysostojen rahoittamiseksi. Valtuutus sisältää myös hallituksen oikeuden päättää pantiksi otettujen omien osakkeiden myymisestä. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden luovuttamisen ehdoista.

Hallituksen valtuutukset omien osakkeiden hankkimiseen, luovuttamiseen ja pantiksi ottamiseen ovat voimassa 18 kuukauden ajan yhtiökokouksen päättymisestä, mutta valtuutukset päättyvät kuitenkin viimeistään yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

16. Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Ahlstrom Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa www.ahlstrom.com/yhtiokokous. Ahlstrom Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen on saatavilla edellä mainituilla internet-sivuilla viimeistään 14.3.2012. Hallituksen ehdotukset ja tilinpäätösasiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internet-sivuilla 18.4.2012 alkaen.

C. Ohjeita kokoukseen osallistujille

1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 23.3.2012 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoittauduttava siihen viimeistään 30.3.2012 klo 16.00

Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:

- yhtiön internet-sivujen kautta www.ahlstrom.com/yhtiokokous (12.3.2012 alkaen)
- sähköpostitse yhtiokokous@ahlstrom.com,
- kirjeitse osoitteeseen Ahlstrom Oyj, Yhtiökokous, PL 329, 00101 Helsinki,
- telefaxilla numeroon 010 888 4789 tai
 puhelimitse toimistoaikana numeroon 010 888 4726 (Armi Jaakkola)

Ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Ahlstrom Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

2. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan myös asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvo-osuustileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan edellä mainittuun osoitteeseen ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Valtakirjamalli on saatavilla edellä mainituilla internet-sivuilla.

3. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien ilmoittamista tilapäisesti merkittäväksi osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen.

Jos hallintarekisteröidyn osakkeen omistajalla on oikeus olla merkittynä osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 23.3.2012, osakkeenomistaja voi omaisuudenhoitajansa ohjeiden mukaisesti pyytää, että hänet ilmoitetaan tilapäisesti merkittäväksi yhtiön osakasluetteloon yhtiökokoukseen osallistumista varten viimeistään 30.3.2012 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan katsotaan ilmoittautuneen yhtiökokoukseen, jos hänet on yllä kuvatun mukaisesti ilmoitettu tilapäisesti merkittäväksi osakasluetteloon. Lisätietoa asiasta on saatavilla myös edellä mainituilla internet-sivuilla.

4. Muut ohjeet ja tiedot

Ahlstrom Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä kokouskutsun päivänä 1.2.2012 on 46 670 608 osaketta ja ne tuottavat yhteensä 46 670 608 ääntä.

Kokouksen jälkeen on kahvitarjoilu Finlandia-talon lämpiössä.

Helsingissä 1.2.2012

AHLSTROM OYJ

Hallitus
Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman. Ahlstrom auttaa kumppaneitaan pysymään kehityksen kärjessä. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, lattioissa, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema toimialoillamme. Ahlstromin 5 200 työntekijää palvelevat asiakkaita 28 maassa kuudessa eri maanosassa. Vuonna 2011 Ahlstromin liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Sijoittajatietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.fi.