Ahlstrom Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 04.07.2013 klo 14.00

Ei levitettäväksi tai lähetettäväksi Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin.
Ahlstrom Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään 4.7.2013.

Coated Specialties -liiketoimintaa koskeva jakautuminen

Yhtiökokous hyväksyi Coated Specialties-liiketoimintaa koskevan jakautumisen jakautumissuunnitelman mukaisesti.

Coated Specialties jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena 0,265 Munksjö Oyj:n uutta osaketta jokaista omistamaansa Ahlstrom Oyj:n osaketta kohden ("Coated Specialties Jakautumisvastike"). Mikäli osakkeenomistajan Coated Specialties Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden määrä olisi murtoluku, osakkeiden määrä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaislukuun. Coated Specialties Jakautumisvastiketta ei anneta Ahlstrom Oyj:n hallussa olevista omista osakkeista.

Ylikurssirahaston alentaminen

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiön ylikurssirahastoa, jonka määrä 31.12.2012 oli 187 787 804,18 euroa, alennetaan nollaan siirtämällä kaikki ylikurssirahastoon kirjatut varat yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon, ottaen huomioon Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminnan Euroopan toimintojen jakautumisen vaikutukset ja Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminnan Brasilian toimintojen jakautumisen vaikutukset siltä osin, kun ne tulevat sovellettavaksi. Ylikurssirahaston alentamisen määrä on enintään 100 miljoonaa euroa. Ylikurssirahaston alentaminen kirjataan yhtiön taseeseen hallituksen määräämänä päivänä, ei kuitenkaan myöhemmin kuin 31.12.2013.

Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, leikkaussalivaatteissa ja -liinoissa, diagnostiikassa, tapeteissa, lattioissa ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla toimimme. Vuonna 2012 Ahlstromin liikevaihto jatkuvista toiminnoista (ilman Label and Processing -liiketoimintoja) oli noin 1 miljardia euroa. Yhtiömme 3 800 työntekijää palvelevat asiakkaita 28 maassa, kuudessa maanosassa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.

Rajoitusteksti Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin. Tässä asiakirjassa olevat tiedot eivät missään olosuhteissa muodosta tässä mainittuja arvopapereita koskevaa myyntitarjousta tai ostokehotusta alueella, jolla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.
Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Ahlstrom Oyj, Munksjö AB ja Munksjö Oyj eivät ole rekisteröineet eivätkä aio rekisteröidä mitään osaa Munksjön arvopapereita koskevasta annista Yhdysvalloissa. Munksjön osakkeita ei tulla tarjoamaan yleisölle Yhdysvalloissa.
Tämä asiakirja jaetaan ja on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") artiklan 19(5) piiriin kuuluville henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta tai (iii) Määräyksen 49(2) (a)-(d) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth companies) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa tai (iv) henkilöille, jotka ovat sen yhtiön jäseniä tai velkojia, johon tämä tiedote liittyy Määräyksen artiklan 43(2) mukaisesti (kaikki tällaiset alakohdissa (i), (ii), (iii) ja (iv) tarkoitetut henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän asiakirjaan liittyvä sijoittaminen on mahdollista ja tarkoitettu ainoastaan asiaankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.