Ahlstrom: Munksjön ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 11.1.2016 klo 14.35

Ahlstrom: Munksjön ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Kuten 7.11.2016 tiedotettiin, Ahlstromin ja Munksjö Oyj:n ("Munksjö") hallitukset ovat sopineet näiden kahden yhtiön yhdistämisestä osakeyhtiölain mukaisella absorptiosulautumisella ("Sulautuminen"). Sulautuminen on tarkoitus toteuttaa vuoden 2017 toisen vuosineljänneksen alussa edellyttäen muun muassa asianmukaisten kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Munksjö on julkistanut pörssitiedotteen koskien Munksjön tänään Helsingissä pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen tekemiä päätöksiä. Munksjön hallituksen ehdotusten mukaisesti ylimääräinen yhtiökokous: (i) päätti hyväksyä Sulautumisen, sisältäen sulautumissuunnitelman hyväksymisen ja Munksjön muutetun yhtiöjärjestyksen hyväksymisen, (ii) valtuutti Munksjön hallituksen päättämään yhteensä enintään 0,45 euron pääomanpalautuksesta kutakin Munksjön ulkona olevaa osaketta kohden Munksjön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta ennen Sulautumisen toteuttamista, ja (iii) päätti Munksjön hallituksen jäsenten lukumäärästä, palkkioista ja valitsemisesta. Muutokset yhtiöjärjestykseen, hallituksen jäsenten lukumäärään, hallituksen kokoonpanoon ja hallituksen jäsenten palkkioihin tulevat voimaan Sulautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnin yhteydessä. Tiedote on saatavilla osoitteessa www.munksjo.com.

Ahlstrom Oyj

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom tuottaa innovatiivisia kuitupohjaisia materiaaleja tuoden toiminnallisuutta arkeen. Olemme sitoutuneet kasvattamaan ja luomaan arvoa sidosryhmille tuottamalla suorituskykyisimpiä kuitupohjaisia materiaaleja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän sovelluksissa, kuten suodattimissa, terveydenhuollon kankaissa, laboratorio- ja bioteknologiasovelluksissa, tapeteissa ja teipeissä sekä elintarvike- ja juomapakkauksissa. Vuonna 2015 Ahlstromin liikevaihto oli noin 1,1 miljardia euroa. Yhtiömme 3 300 työntekijää palvelevat asiakkaita 22 maassa. Ahlstromin osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja saa osoitteesta www.ahlstrom.com/fi.

Tietoja osakkeenomistajille Yhdysvalloissa

Munksjön uusia osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, ("Yhdysvaltain arvopaperilaki") tai minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun alueen soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti. Munksjön uusia osakkeita ei saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin (kuten Yhdysvaltain arvopaperilain Regulation S -säännöksessä on määritelty), ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperilain tai Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen mukaisesti ja soveltuvia Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperilakeja noudattaen. Munksjön uudet osakkeet tullaan tarjoamaan Yhdysvalloissa Rule 802 -säännökseen sisältyvän Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla.

Munksjö ja Ahlstrom ovat suomalaisia yhtiöitä. Sulautumisen ja tähän liittyvien osakkeenomistajien äänestysten yhteydessä annettaviin tietoihin sovelletaan Suomen tiedonantovelvollisuuksia, jotka eroavat Yhdysvaltain vastaavista.

Ahlstromin osakkeenomistajien oikeuksien toteuttaminen tai mahdollisten vaatimusten esittäminen Yhdysvaltain liittovaltion arvopaperilakien nojalla Sulautumista koskien voi olla vaikeaa, koska Munksjö ja Ahlstrom ovat sijoittautuneet Yhdysvaltain ulkopuolelle ja kaikki Munksjön ja Ahlstromin johtajista ja hallituksen jäsenistä asuvat Yhdysvaltain ulkopuolella. Ahlstromin osakkeenomistajat eivät välttämättä voi haastaa Munksjötä tai Ahlstromia tai näiden johtajia tai hallituksen jäseniä oikeuteen Yhdysvaltain arvopaperilakien rikkomisesta suomalaisessa tuomioistuimessa. Munksjön, Ahlstromin ja näiden lähipiiriin kuuluvien tahojen pakottaminen noudattamaan yhdysvaltalaisen tuomioistuimen tuomiota voi olla vaikeaa.