Yritysvastuun arvoketjun alussa haluamme varmistua siitä, että raaka-ainetoimittajamme ovat vastuullisia yhtiöitä. Haluamme varmistua siitä, että yhtiöt noudattavat samoja taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun periaatteita kuin Ahlstrom.
Metsästä peräisin oleville kuiduille on käytössä maailmanlaajuinen, kolmannen osapuolen vahvistama alkuperäketjusertifiointi, josta teollisuudenala voi alla ylpeä. Tosin ainoastaan yhdeksän prosenttia maailman metsistä on sertifioitu, minkä vuoksi sertifioidun sellun saanti on rajallista.
Koska kemiallisten raaka-aineiden toimittajille ei ole olemassa kolmannen osapuolen myöntämää sertifikaattia, pyrimme ensisijaisesti varmistamaan, että strategiset toimittajamme ovat vastuullisia yhtiöitä. Tätä varten keräämme toimittajiemme yritysvastuuta koskevia tietoja sisäisen tietokantaan.
On myös tapauksia, joissa kuitu ei ole puukuitua eikä sen tuottaja myöskään ole teollinen yhtiö. Esimerkiksi manillahamppu.