Ahlstrom myy osuutensa hylsy- ja hylsykartonkivalmistaja Sonoco-Alcoresta

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 24.7.2006 klo 15.00
 
Korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava Ahlstrom myy 35,5 prosentin omistusosuutensa Sonoco-Alcore-yhteisyrityksestä Sonocolle. Kauppahinta on 39,5 milj. euroa. Ahlstrom Oyj kirjaa myynnistä noin 3 milj. euron myyntivoiton vuoden 2006 kolmannen vuosineljänneksen tulokseen.
 
Myynti tukee Ahlstromin strategiaa, jonka mukaan yhtiö keskittyy korkealaatuisiin kuitumateriaaleihin ja luopuu ydinliiketoimintaan kuulumattomista liiketoiminnoista ja omaisuuseristä. Nyt tehty kauppa mukaan lukien Ahlstrom on myynyt ydinliiketoimintaansa kuulumattomia omaisuuseriä tähän mennessä yhteensä 44 miljoonalla eurolla vuonna 2006.
 
Sonoco-Alcore valmistaa hylsyjä ja hylsykartonkeja teolliseen käyttöön. Yhtiöllä on yhteensä 28 hylsytehdasta ja 6 hylsykartonkitehdasta. Yhtiön liikevaihto vuonna 2005 oli noin 270 milj. euroa.
 
Suomessa Sonoco-Alcorella on yhteensä viisi toimipaikkaa, joista kolme Karhulassa, yksi Anjalankoskella ja yksi Ruukissa. Niiden palveluksessa on yhteensä noin 200 henkilöä.
 
Sonoco ja Ahlstrom perustivat Sonoco-Alcoren vuonna 2004. Ennen yrityskauppaa Sonoco omistaa yhteisyrityksestä 64,5 prosenttia ja Ahlstrom 35,5 prosenttia.
 
Kaupan toteutuminen vaatii eräiden paikallisten kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
 
 
Lisätietoja:
 
Toimitusjohtaja Jukka Moisio, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4700
 
 
Jakelu:
Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com
 
 
Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 5 600 työntekijää palvelee asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,55 mrd euroa vuonna 2005. Ahlstromin osake on noteerattu Helsingin Pörssin päälistalla. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.