Ahlstrom suunnittelee vähentävänsä kelattujen lasikuitulankojen valmistamista Karhulassa

Ahlstrom Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 18.8.2008
 
Ahlstrom on tänään jättänyt yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluesityksen lasikuitutehtaallaan Karhulassa. Maanantaina 25.8. aloitettavat neuvottelut koskevat tehtaan kelattuja lasikuitulankoja valmistavan osaston tuotantohenkilöstöä ja voivat enimmillään johtaa 7 työpaikan vähentämiseen. Neuvottelujen perusteena on Ahlstromin strateginen keskittyminen rullatavaroiden tuotantoon, ja lisäksi kyseisen tuotteen osuus yhtiön lasikuituliiketoiminnasta on erittäin pieni.
 
Ahlstrom on viime vuosien aikana keskittynyt strategiansa mukaisesti rullatavaran valmistukseen myös lasikuituliiketoiminnassaan, jonka suurimpia tuoteryhmiä ovat lasihuopa ja erikoislujitteet. Lisäksi yhtiö on valmistanut pienempiä määriä erityistuotteita, joihin kuuluvat muun muassa kelatut lasikuitulangat. Kelattua lasikuitulankaa käytetään lujitteena muun muassa rakennusteollisuudessa, ja tuotteen osuus Ahlstromin Glass Nonwovens -liiketoiminta-alueen liikevaihdosta on 2-3 prosenttia.
 
Ahlstrom keskittyy jatkossa palvelemaan avainasiakaskuntaansa ja suunnittelee siirtyvänsä kelattujen lasikuitulankojen osalta kaksivuorotyöstä yhteen vuoroon. Suunnitellun muutoksen henkilöstövaikutukset voivat laajimmillaan johtaa 7 työpaikan vähentymiseen loppuvuoden 2008 ja alkuvuoden 2009 aikana. Neuvottelujen piiriin kuuluvalla osastolla työskentelee 10 henkilöä. Neuvotteluissa kartoitetaan lasikuitulankojen kelaustehtävistä vapautuvien työntekijöiden uudelleensijoittumismahdollisuudet Ahlstromin Karhulan ja Mikkelin tehtailla.
 
Ahlstromin Karhulan tehdas kuuluu yhtiön Glass Nonwovens -liiketoiminta-alueeseen ja työllistää kaikkiaan yli 400 henkilöä.
 
 
Lisätietoja Ahlstromin Karhulan tehdas:
Tuotelinjajohtaja Dan Jönsas, puh. 050 549 0916
Karhulan tehdaspäällikkö Tuomo Mustonen, puh. 050 377 0298
Henkilöstöjohtaja Sirkka Pennanen-Taskinen, puh. 358 50 549 0918
 
Jakelu
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Media
www.ahlstrom.com
 
Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 500 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,8 mrd euroa vuonna 2007. Ahlstromin osake on noteerattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.