Ahlstrom-Munksjön Madisonvillen tehtaan investointi kasvaville suodatinmateriaalien markkinoille valmistunut Yhdysvalloissa

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 1.10.2018 klo 12.20 

Ahlstrom-Munksjö on saanut päätökseen 23 miljoonan euron investoinnin Madisonvillen tehtaalla Yhdysvalloissa. Investoinnilla yhtiö laajentaa suodatinmateriaaleihin liittyvää maailmanlaajuista liiketoimintaansa. Lokakuussa 2016 julkistettu Madisonvillen tehtaan laajennus on yksi lukuisista investoinneista, joilla Ahlstrom-Munksjö vahvistaa asemaansa korkealaatuisten moottorinsuodatinmateriaalien ja teollisuussuodattimien kasvavavilla markkinoilla.

”Voimme olla ylpeitä onnistuneesta Madisonvillen investoinnin onnistuneesta valmistumisesta suunnitellun aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti,” sanoo Fulvio Capussotti, Filtration and Performance liiketoiminta-alueen johtaja. ”Investointi vahvistaa merkittävästi teknistä osaamistamme, tarjoaa asiakkaille kestävän kehityksen mukaisia suodatinmateriaaliratkaisuja ja kasvattaa lisäksi valmistuskapasiteettiamme Yhdysvalloissa.”

”Madisonvillen tehdas voi nyt tarjota uusia ja ainutlaatuisia tuotteita asiakkaillemme, mikä vahvistaa heidän liiketoimintaansa. Investointi kuvaa pitkäjänteistä sitoutumistamme suodatinmateriaalien markkinoihin, joilla aiomme säilyttää johtavan asemamme jatkossakin. Samalla kiitän kaikkia projektiin osallistuineita hienosta työstä, ” Capussotti jatkaa.   

Ahlstrom-Munksjön Filtration and Performance -liiketoiminta-alue kehittää ja valmistaa suodatinmateriaaleja sekä kuljetussektorille että teollisiin suodatussovelluksiin. Lisäksi liiketoiminta-alueella valmistetaan lattiamateriaaleissa ja tuuliturbiinien lavoissa käytettyjä lasikuituja sekäauto-, rakennus-, tekstiili- ja hygieniateollisuudessa ja tapettimateriaaleissa käytettyjä erikoiskuitukankaita.

Lisätietoja: 

Fulvio Capussotti, Executive Vice President, Filtration and Performance, puh. +39 340 8689442, fulvio.capussotti@ahlstrom-munksjo.com  

Johan Lindh, Head of Investor Relations, puh. +358 (0) 10 888 4994, johan.lindh@ahlstrom-munksjo.com 




Ahlstrom-Munksjö lyhyesti
Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.