Ahlstrom-Munksjö ottaa käyttöön nimen Ahlstrom

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE 3.10.2022 klo 9:00 EEST

Ahlstrom-Munksjö on tänään 3.10.2022 ottanut käyttöön nimen Ahlstrom.  Yhtiö on saanut päätökseen Decor-liiketoimintansa omistusjärjestelyn ja ottaa käyttöön nimen Ahlstrom toukokuussa 2022 ilmoitetun mukaisesti. Myyty Decor-liiketoiminta jatkaa toimintaansa itsenäisenä yrityksenä alan hyvin tuntemalla Munksjö-nimellä.

Kesäkuussa 2022 Ahlstrom-Munksjö ilmoitti strategisesta tavoitteestaan tulla johtavaksi vastuullisten erikoismateriaalien valmistajaksi selkeästi määritellyn tarkoituksen, tarkennetun strategisen painopisteen ja kunnianhimoisten, kestävää kehitystä tukevien tavoitteiden kautta. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi yhtiö otti heinäkuussa 2022 käyttöön uuden toimintamallin ja raportointirakenteen.

”Nimenmuutos on meille luonnollinen askel, sillä Ahlstrom-nimeen liittyy yli 170 vuotta ansiokasta historiaa. Palvelemme viidellä kasvavalla markkina-alueella ja olemme kaikilla näillä aloilla johtavassa asemassa kärkiyritysten joukossa.  Toimintamme kattaa 38 tehdasta 13 maassa. Meillä on yhteensä noin
7 000 työntekijää, jotka edustavat yli 50 kansallisuutta”, sanoo toimitusjohtaja Hans Sohlström.

”Olemme asettaneet strategiseksi tavoitteeksemme olla vuonna 2025 johtava kuitupohjaisten erikoismateriaalien tarjoaja. Tavoitteenamme on tuottaa huippuluokan kuitupohjaisia tuotteita, jotka puhdistavat ja suojaavat käyttökohteissaan samalla kun edistämme kehitystä kestävämpään suuntaan. Nyt on meidän vuoromme viedä Ahlstromiä eteenpäin ja tehdä yhtiöstä kaikkien sidosryhmiemme näkökulmasta ensisijainen valinta johtavana vastuullisten erikoismateriaalien valmistajana”, hän jatkaa.

Yhtiön ottaessa käyttöön Ahlstrom-nimen myös yhtiön logo uudistuu. Logossa tunnus säilyy ennallaan nimen muuttuessa.

Uuden nimen käyttöönoton myötä yhtiön verkko-osoite on muuttumassa muotoon www.ahlstrom.com. Sähköpostiosoitteet muodostetaan vastaavasti (etunimi.sukunimi@ahlstrom.com). Juridiset yhtiörakenteeseen sisältyvien yksiköiden nimet pysyvät ennallaan, kunnes ne muutetaan myöhemmin maa kerrallaan paikallisen lainsäädännön mukaisesti.

Nimenmuutos Ahlstromiksi ei vaikuta yhtiön asiakkaisiin tai myyntiin, strategiaan, rakenteeseen, raportointiin tai sitoumuksiin.

Decor-liiketoiminta jatkuu Munksjö-nimellä. Munksjön tarjonta koostuu rakennusmateriaaleja valmistavan teollisuuden pintamateriaaleista. Munksjö on ainoa kansainvälinen pintamateriaaleihin erikoistunut yhtiö.

Lisätietoja:

Krista Tötterman, viestintäpäällikkö, Ahlstrom, puh. (+358) 10 8884722, sähköposti: krista.totterman@ahlstrom-munksjo.com 
 


Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja, joka tarjoaa kestävän kehityksen mukaisia erikoisratkaisuja asiakkailleen maailmanlaajuisesti. Tarkoituksemme on tuottaa huippuluokan kuitupohjaisia tuotteita, jotka puhdistavat ja suojaavat käyttökohteissaan samalla kun edistämme kehitystä kestävämpään suuntaan. Visiomme on olla kaikkien sidosryhmiemme suosima vastuullinen erikoismateriaalien valmistaja. Palvelemme viidellä kasvavalla markkina-alueella, jotka muodostavat perustan viidelle divisioonallemme: Filtration, Food & Consumer Packaging, Healthcare, Building Materials, ja Technical Materials. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli jatkuvien toimintojen osalta 2,6 miljardia euroa. Työllistämme noin 7000 henkilöä. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom.com