Ahlstrom allekirjoitti sopimukset erikoispapereita valmistavan yhteisyrityksen perustamisesta Kiinaan

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 21.9.2007
 
Korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava Ahlstrom on allekirjoittanut Zhejiang Kan Specialty Material Co -yhtiön (KAN Paper) ja yhtiön johdon kanssa 10.9.2007 julkaistun tiedotteen mukaiset sopimukset, jotka koskevat enemmistöosuuden hankkimista erikoispapereita valmistavasta yhteisyrityksestä Kiinassa. Ahlstromin omistusosuus yhteisyrityksestä on 70 %. Velattoman kauppahinnan odotetaan olevan noin 10 miljoonaa euroa.
 
Yhteisyritys muodostuu tällä hetkellä paperikoneesta, vedenkäsittelyjärjestelmästä ja15 hehtaarin maa-alueesta Kaifengissa Kiinassa. Yhteisyrityksen tuotantokapasiteetti on noin 12 000 tonnia vuodessa ja se työllistää 130 henkilöä.
 
Yhteisyritys tulee osaksi Ahlstromin Tekniset Paperit -liiketoiminta-aluetta. Se palvelee pääasiassa paikallisia krepattujen papereiden markkinoita ja luo pohjan Ahlstromin liiketoimintojen kasvulle Kiinassa. Krepattujen papereiden markkinat kasvavat Kiinassa keskimäärin 15 % vuodessa.
 
Kaupan odotetaan vahvistuvan vuoden 2007 neljännellä vuosineljänneksellä. Yhteisyrityksen toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksyntää ja due diligence -prosessin loppuunsaattamista. Lopullinen kauppahinta vahvistetaan due diligence -prosessin yhteydessä. Ahlstrom ostaa jäljellä olevan osuuden yhteisyrityksen osakkeista kahden vuoden kuluttua.
 
Ahlstromilla on tällä hetkellä Kiinassa ilmansuodatinmateriaaleja valmistava tehdas sekä kolme myyntitoimistoa.
 
Ahlstrom Oyj
Jukka Moisio, toimitusjohtaja
 
Lisätietoja:

Jukka Moisio, toimitusjohtaja, puh. 010 888 4700
Risto Anttonen, johtaja, kaupalliset toiminnot, puh. 050 597 8400
 
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com
 
Ahlstrom lyhyesti
 
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 200 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna 2006. Ahlstromin osake on noteerattu Helsingin Pörssissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.