Ahlstrom allekirjoittaa sopimuksen hiomapaperin pohjamateriaalin ja esikyllästettyjen koristepapereiden liiketoimintojen myynnistä Perusalle

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 18.10.2013 klo 16.50

Ahlstrom, globaali korkealaatuisten kuitumateriaalien valmistaja, on allekirjoittanut sopimuksen hiomapaperin pohjamateriaalin ja esikyllästettyjen koristepapereiden liiketoimintojen myynnistä Perusalle, joka on saksalainen pääomasijoitusyhtiö. Kaupan toteutumisen jälkeen omistuspohjaa laajennetaan koskemaan myytyjen liiketoimintojen johtoa. Myynti tehdään toukokuussa 2013 tiedotettujen Euroopan komission ja Brasilian kilpailuviranomaisille (CADE) annettujen sitoumusten mukaisesti.

Liiketoiminnan velaton arvo kaupassa on noin 20 miljoonaa euroa. Sopimuksen mukaan Ahlstromin hiomapaperin pohjamateriaalin ja esikyllästettyjen koristepapereiden liiketoiminnot Osnabrückissa siirtyvät pääomasijoitusyhtiö Perusa Partners Fund 2, LP:lle, jonka neuvonantajana toimii müncheniläinen Perusa GmbH. Osapuolet ovat sopineet perustavansa yhteisyrityksen, joka operoi tehtaan energia- ja vesilaitoksia. Järjestelyn seurauksena Ahlstrom tekee kaupasta noin 6 miljoonan euron arvonalentamiskirjauksen vuoden 2013 kolmannelle neljännekselle.

Ahlstrom jatkaa tapetti- sekä hybriditapettimateriaalien ja julistepaperien tuotantoa Osnabrückissa sekä irrokepapereiden sopimusvalmistusta Munksjö Oyj:lle.

Kaupan toteutuminen edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä, kuten Euroopan komission hyväksyntää koskien ostajaa sekä Ahlstromin ja ostajan välisiä sopimuksia. Kaupan odotetaan toteutuvan viimeistään vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Lisätietoja:
Juho Erkheikki
Talousviestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö
Puh. 010 888 4731


Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, leikkaussalivaatteissa ja -liinoissa, diagnostiikassa, tapeteissa, lattioissa ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla toimimme. Vuonna 2012 Ahlstromin liikevaihto jatkuvista toiminnoista (ilman Label and Processing -liiketoimintoja) oli noin 1 miljardia euroa. Yhtiömme 3 800 työntekijää palvelevat asiakkaita 24 maassa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.