Ahlstrom-Munksjö: Muutoksia johtoryhmässä

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE 24.4.2018 KLO 9:43

Pia Aaltonen-Forsell, Ahlstrom-Munksjön talousjohtaja sekä johtoryhmän jäsen, ottaa vastuulleen myös yhtiön viestintään ja sijoittajasuhteisiin liittyvät toiminnot nykyisten tehtäviensä lisäksi 24.4.2018 alkaen.

Dan Adrianzon, joka johtaa Ahlstromin ja Munksjön yhdistymisen jälkeistä integraatiohanketta, on nimitetty henkilöstö- ja työturvallisuusasioita vastaavaksi johtajaksi (Executive Vice President, People and Safety) ja yhtiön johtoryhmän jäseneksi 24.4.2018 alkaen. Samalla hän jatkaa integraatiohankkeen johtajana. Dan Adrianzon on toiminut useissa yleisjohdon ja taloushallinnon johtotehtävissä Ahlstrom-Munksjössä ja aiemmin Munksjössä vuodesta 1998 alkaen. Vuosina 1985 - 1997 hän toimi useissa johtotehtävissä ranskalaisessa Saint Gobain -konsernissa Ruotsissa ja Ranskassa.

“Muuttamalla johtoryhmän kokoonpanoa haluamme lisätä vauhtia ja kasvattaa reagointinopeuttamme. Samalla kevennämme pääkonttoritoimintojen organisaatiota ja rohkaisemme osaavia henkilöitä aktiiviseen tehtäväkiertoon. Pidän näitä kaikkia näkökohtia hyvin tärkeinä yrityksen tulevaisuuden kehityksen kannalta,” sanoo Hans Sohlström, Ahlstrom-Munksjön toimitusjohtaja.

Åsa Jackson, henkilöstöhallinnosta sekä työterveys- ja turvallisuusasioista vastaava johtaja ja johtoryhmän jäsen, sekä Anna Selberg, viestinnästä ja sijoittajasuhteista vastaava johtaja ja johtoryhmän jäsen, ovat päättäneet siirtyä pois yhtiön palveluksesta.

“Haluan kiittää sekä Åsa Jacksonia että Anna Selbergiä vahvasta panoksesta Ahlstrom-Munksjössä. Heillä on ollut tärkeä rooli toimintojemme kehittämisessä ja liiketoimintojen tukemisessa. Toivotan heille mitä parhainta menestystä jatkossa”, sanoo Hans Sohlström.

Ahlstrom-Munksjö Oyj:n johtoryhmän kokoonpano on 24.4.2018 alkaen seuraava

- Hans Sohlström, toimitusjohtaja

- Sakari Ahdekivi, varatoimitusjohtaja, yrityskehityksestä vastaava johtaja

- Pia Aaltonen-Forsell, talousjohtaja

- Dan Adrianzon, henkilöstö- ja työturvallisuusasioista vastaava johtaja

- Daniele Borlatto, Industrial Solutions -liiketoiminta-alueen johtaja

- Fulvio Capussotti, Filtration & Performance -liiketoiminta-alueen johtaja

- Andreas Elving, lakiasiainjohtaja

- Omar Hoek, Specialties-liiketoiminta-alueen johtaja

- Tomas Wulkan, Décor-liiketoiminta-alueen johtaja

Kaikki johtoryhmän jäsenet raportoivat yhtiön toimitusjohtajalle.

Lisätietoja:


Hans Sohlström, toimitusjohtaja, puh. + 358 10 888 2520

Ahlstrom-Munksjö lyhyesti
Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.