Ahlstromin toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 03.01.2008
 
Ahlstrom toteutti vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä yhtiön eri osissa rakennemuutoksia, joiden seurauksen yhtiön henkilöstö vähenee 250:llä. Yhdessä aiemmin julkistettujen rakennemuutosten kanssa nämä toimenpiteet johtavat yhteensä neljän tuotantolaitoksen ja yhdeksän tuotantolinjan sulkemiseen. Samalla yhtiön henkilöstömäärä pienenee 650:llä. Yhtiö kirjaa järjestelyistä yhteensä noin 45 miljoonan euron kulut vuoden 2007 viimeisen neljänneksen tulokseen.
 
Rakennemuutokset kohdistuvat pääasiassa yhtiön Erikoispaperit-toimialan toimintoihin Euroopassa, missä suljetaan vuoden 2008 ensimmäisen puoliskon aikana kolme kilpailukyvytöntä tuotantolinjaa, eli aiemmin tiedotetusti Ascolin tehdas Italiassa ja Chantrainen tehdas Ranskassa sekä Torinon tehtaan irrokepohjapapereita valmistava paperikone PK4. Nämä toimenpiteet vähentävät yhtiön henkilöstön määrää 450:llä. FiberComposites-toimialalla suljetaan kuusi tuotantolinjaa ja työpaikkojen määrä vähenee 200:lla. Rakennemuutoksista aiheutuu yhteensä noin 45 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, joista noin 9 miljoonaa euroa on omaisuuserien alaskirjauksia. Rakennemuutoksilla on positiivinen kassavirta käyttöpääoman vapautumisen kautta ja niillä tavoitellaan vuositasolla noin 25 miljoonan euron tulosparannusta.
 
"Toteuttamiemme rakennemuutosten ansiosta Ahlstromin kulurakenne on entistä kilpailukykyisempi ja organisaatiorakenne tehokkaampi.Askettäin tekemämme yritysostot sekä Brasiliassa, Venäjällä, Intiassa ja Kiinassa käynnissä olevat investointihankkeet vahvistavat Ahlstromin asemaa ja kasvua vuonna 2008 ja tulevaisuudessa", toteaa Ahlstromin toimitusjohtaja Jukka Moisio.
 
 
Lisätietoja:
Jukka Moisio, toimitusjohtaja, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4700
Jari Mäntylä, talousjohtaja, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4768
 
Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com
 
 
Ahlstrom lyhyesti
 
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 500 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna 2006. Ahlstromin osake on noteerattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.