Ahlstrom päivittää vuoden 2011 näkymiään liikevoiton osalta

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 18.7.2011 klo 09.45

Ahlstrom, korkealaatuisten materiaalien valmistaja, odottaa vuoden 2011 liikevoittonsa ennen kertaluonteisia eriä olevan aiemmin ilmoitettua alhaisempi johtuen edelleen jatkuvasta kustannusinflaatiosta raaka-aineiden hinnoissa. Näin ollen yhtiö päivittää vuoden 2011 näkymiään liikevoiton osalta.

Ahlstromin tuotteiden myyntimäärät ovat kehittyneet odotusten mukaisesti, mutta odotettua haastavammasta markkinatilanteesta johtuen yhtiö ei ole pystynyt täysimääräisesti siirtämään kohonneita raaka-ainekustannuksia myyntihintoihinsa. Yhtiö pitää vuoden 2011 ohjeistuksensa ennallaan liikevaihdon osalta ja arvioi liikevaihdon olevan 1 920 - 2 080 miljoonaa euroa. Liikevoiton ennen kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan 75 - 95 miljoonaa euroa vuonna 2011 aiemmin arvioidun 90-110 miljoonan euron sijaan.

Ahlstrom jatkaa aktiivisesti myyntihintojen korotuksia raaka-ainekustannusten nousun kattamiseksi. Yhtiö ryhtyy myös toimenpiteisiin tehostaakseen edelleen kulurakennettaan toimitusketjussaan, erityisesti tuotannossa ja raaka-ainehankinnassa.

Ahlstrom julkistaa tammi-kesäkuun osavuosikatsauksensa 10.8.2011.

 

Lisätiedot:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
010 888 4757

Seppo Parvi
Talousjohtaja
010 888 4768

 

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Päämediat
www.ahlstrom.fi

 

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, kosteuspyyhkeissä, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla toimimme. 5 700 työntekijäämme palvelevat asiakkaita 26 maassa, kuudessa maanosassa. Vuonna 2010 Ahlstromin liikevaihto oli 1,9 mrd euroa. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com