Ahlstrom suunnittelee jatkavansa tuotannon sopeuttamista Karhulassa

Ahlstrom Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 14.9.2009
 
Ahlstrom on tänään jättänyt yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluesityksen Karhulan tehtaalla. Tiistaina 22.9.2009 alkavat neuvottelut koskevat tehtaan koko henkilöstöä. Sopeuttamistoimien arvioidaan johtavan noin 100 työpaikan vähentymiseen ja lomautusten jatkumiseen Karhulan tehtaalla. Suunnitelluilla toimenpiteillä pyritään sopeuttamaan erikoislujitteiden ja lasihuovan tuotanto vastaamaan kysyntätilannetta.
 
Kustannussäästöjen, toimintojen uudelleenorganisoinnin ja tuotannon supistusten arvioidaan johtavan noin 70 työntekijän ja noin 30 toimihenkilön työsuhteen päättymiseen. Lisäksi neuvotellaan noin 80 työntekijän lomauttamisesta yli 90 päiväksi. Yhtiön johto harkitsee myös tehtaan varasto- ja kunnossapitotoimintojen ulkoistamista.
 
Ahlstromin Karhulan tehdas kuuluu yhtiön Glass & Industrial Nonwovens -liiketoiminta-alueeseen ja työllistää kaikkiaan noin 360 henkilöä, joista noin 260 on työntekijöitä ja noin 100 toimihenkilöitä.
 
Ahlstromilla on käynnissä sopeuttamistoimenpiteitä eri puolilla maailmaa. Niillä pyritään sopeuttamaan tuotanto vallitsevaan kysyntään sekä arvioimaan yhtiön kustannusrakennetta maailmanlaajuisesti.
 
 
Lisätietoja:
Pekka Helynranta, toimitusjohtaja, Ahlstromin Karhulan tehdas
Puh. 010 888 2606
 
Jakelu
Media
www.ahlstrom.com
 
Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisten kuitumateriaalien johtava kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, kuten suodattimissa, pyyhkimistuotteissa, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 000 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli noin 1,8 miljardia euroa vuonna 2008. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiön internetosoite on www.ahlstrom.com.