Ahlstromin uusi palvelukeskus Vilnassa avataan tänään

Ahlstrom Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014 klo 15.30

Ahlstromin uusi palvelukeskus Vilnassa avataan tänään

Ahlstrom, globaali korkealaatuisten kuitumateriaalien valmistaja, juhlistaa tänään uuden palvelukeskuksensa avajaisia Vilnassa, Liettuassa. Uuteen palvelukeskukseen on keskitetty suurin osa EMEA-alueen (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka) taloushallinto-, kirjanpito- ja asiakaspalvelutoiminnoista.

Ahlstromin toimitusjohtaja Marco Levin mukaan yhtiö valitsi Liettuan palvelukeskuksen sijainniksi tarkan harkinnan jälkeen. "Päätöksemme perustaa palvelukeskus Vilnaan perustui olemassa olevalle rakenteelle, osaavalle ja kielitaitoiselle henkilöstölle sekä suotuisalle kulurakenteelle. Lisäksi olimme tyytyväisiä viranomaisten toimintatapaan ja heiltä saamaamme tukeen", sanoo Marco Levi.

"Ahlstromin kaltaisten yritysten saapuminen Liettuaan on hyvin tärkeätä koko maallemme. Suomesta on tehty kahdeksanneksi eniten sijoituksia Liettuaan. Maailmanlaajuisesti toimivat suomalaiset yritykset eivät tuo mukanaan pelkästään pääomaa, vaan myös kansainvälisen työkulttuurin sekä jatkuvan henkilökohtaisen kehittymisen ja tuotteiden parantamisen osana jatkuvaa toimintaa. Ahlstrom on erityisen vahva näissä asioissa sekä korostaa innovaatioiden tärkeyttä ja tavoittelee korkeinta tasoa", sanoo Evaldas Gustas, Liettuan talousministeri.

Arvydas Arnašius, Invest Lithuanian johtaja, sanoo, että Ahlstrom ja Liettua ovat ihanteellinen yhdistelmä: "Yrityksen tavoitteena on olla alansa paras, mutta ei maailman suurin. Näimme mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Ahlstromin päätös palvelukeskuksen perustamisesta Vilnaan syntyi melko nopeasti ja prosessi eteni sujuvasti. Tämä todistaa, että yritys ei pelkästään reagoi nopeasti ja tee nopeita päätöksiä, mutta myös tietää mihin suuntaan se on menossa."

Ahlstrom tunnetaan sosiaalisesta vastuullisuudestaan, joka näkyy myös tuotteissa. EcoDesign-periaatteita käytetään Ahlstromin tuotteissa ja niiden avulla varmistetaan erinomainen tuotteen suorituskyky, mahdollisimman alhaiset kustannukset ja ympäristöystävällisyys tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Ahlstrom perusti vastaavan asiakaspalvelutoimintojen palvelukeskuksen Pohjois-Amerikkaan viime vuonna.

Ahlstrom suunnittelee työllistävänsä Vilnassa yhteensä noin 70 ammattilaista, jotka palvelevat asiakkaita ja taloushallintoa yhdeksällä kielellä EMEA-alueella. Ahlstrom perusti asiakaspalvelukeskuksen Pohjois-Amerikkaan viime vuonna.
 

Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757
 

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tavoitteenamme on kasvaa puhtaaseen ja terveeseen elinympäristöön tähtäävän tuotevalikoiman avulla. Kuitumateriaalejamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, terveydenhuollon kankaissa, laboratorio- ja bioteknologiasovelluksissa, tapeteissa ja elintarvikepakkauksissa. Vuonna 2013 Ahlstromin liikevaihto jatkuvista toiminnoista oli noin miljardi euroa. Yhtiömme 3 500 työntekijää palvelevat asiakkaita 24 maassa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com