Ahlstrom nimittää Helen Metsin toimitusjohtajaksi

AHLSTROM, LEHDISTÖTIEDOTE, 13.12.2022 klo 12.00 

Helen Mets on nimitetty Ahlstromin toimitusjohtajaksi 1.1.2023 alkaen. Yhtiön edetessä seuraavaan kasvu- ja muutosvaiheeseen Helenistä tulee nykyisen toimitusjohtajan, Hans Sohlströmin, seuraaja. Hans Sohlströmillä on ollut merkittävä rooli Ahlstromin menestyksen rakentamisessa vuodesta 2016 asti. Hans jättää yhtiön joulukuun lopussa ja jatkaa uraansa yhtiön ulkopuolella.  

Helen Mets on kansainvälinen liiketoimintajohtaja ja hänellä on yli 30 vuoden kokemus  menestyvän liiketoiminnan rakentamisesta ja arvon luomisesta kaikille sidosryhmille. Hän on ollut useissa ylimmän johdon tehtävissä Avery Dennisonissa, perheyhtiö Ponissa ja Royal DSM:ssä, jossa hän toimi Materials-liiketoiminnan johtajana ja sai toiminnan menestyksekkäästi muutoksen kautta kasvuun ja johti Specialty Materials -liiketoimintojen eriyttämisen ja myynnin. Hän on myös ollut Ahlstromin hallituksen jäsen joulukuusta 2021 alkaen. 

Ivano Sessa, hallituksen puheenjohtaja: “Aloitamme nyt seuraavan vaiheen Ahlstromin muutoksessa ja hallitus on innoissaan Helenin nimityksestä: hänellä on vahvaa kokemusta arvon luomisesta erikoismateriaaliliiketoiminnassa, asiakaskeskeinen ajattelutapa ja kyky johtaa laajaa kasvuun tähtäävää muutosta vastuullisuuteen perustuvien innovaatioiden kautta.”  

Helen Mets: “Haluan kiittää hallitusta luottamuksesta. Ihailen Ahlstromin arvoja ja perintöä. Odotan innolla mahdollisuutta johtaa Ahlstromin kasvu- ja muutosvaihetta, toteuttaa tarkoitustamme, ja vahvistaa yhtiön maailmanlaajuista johtavaa asemaa vastuullisena kuitupohjaisten erikoismateriaalien valmistajana yhdessä Ahlstromin tiimien kanssa.” 

Ivano jatkaa: ”Hallituksen puolesta haluan kiittää Hansia hänen energisestä ja insiproivasta johtamisestaan. Niiden seitsemän vuoden aikana, jolloin hän on johtanut yhtiötä ensin hallituksen puheenjohtajana ja viimeisen viiden vuoden aikana toimitusjohtajana, Ahlstromin liikevaihto on yli kolminkertaistunut ja käyttökate on viisinkertaistunut. Toivotamme hänelle menestystä tuleviin tehtäviin.” 

Hans Sohlström: ”Ahlstromilla on hieno kulttuuri, erinomaista osaamista ja paljon kasvupotentiaalia. Kun nyt luovutan tehtäväni Helenille, toivotan hänelle ja koko Ahlstromin tiimille menestystä.” 

Lisätietoja: 

Media 
Katja Ollila, markkinointi- ja viestintäjohtaja, 044 517 0891, katja.ollila@ahlstrom.com 

Sijoittajat 
Johan Lindh, sijoittajasuhdejohtaja, 010 888 4994, johan.lindh@ahlstrom.com  


Ahlstrom lyhyesti

Ahlstrom on on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja, joka tarjoaa kestävän kehityksen mukaisia erikoisratkaisuja asiakkailleen maailmanlaajuisesti. Tarkoituksemme on tuottaa huippuluokan kuitupohjaisia tuotteita, jotka puhdistavat ja suojaavat käyttökohteissaan samalla kun edistämme kehitystä kestävämpään suuntaan. Visiomme on olla kaikkien sidosryhmiemme suosima vastuullinen erikoismateriaalien valmistaja. Palvelemme viidellä kasvavalla markkina-alueella, jotka muodostavat perustan viidelle divisioonallemme: Filtration, Food & Consumer Packaging, Healthcare, Building Materials, ja Technical Materials. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli jatkuvien toimintojen osalta 2,6 miljardia euroa. Työllistämme noin 7000 henkilöä. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom.com

Helen Mets 12-2022