Ahlstrom laajentaa erikoispapereiden valmistusta Brasiliaan

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.2.2007
 
Korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava Ahlstrom on allekirjoittanut aiesopimuksen brasilialaisen Votorantim Celulose e Papel (VCP) -yhtiön kanssa erikoispapereita valmistavan yhteisyrityksen perustamisesta Brasiliaan. Yhteisyritys muodostuu paperikoneesta ja päällystyskoneesta jälkikäsittelyineen VCP:n Jacarein tehtaalla lähellä São Pauloa. Yhteisyritykseen siirtyvät koneet ja toimitilat omistaa tällä hetkellä VCP. Aiesopimuksen mukaan Ahlstrom omistaa enemmistön perustettavasta yhteisyrityksestä.
 
Ahlstrom arvioi kaupan vahvistuvan kuluvan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Yhteisyrityksen toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää ja due diligence -prosessin loppuunsaattamista.
 
Paperikoneen tuotantokapasiteetti on noin 110 000 tonnia vuodessa. Yhteisyritys tulee osaksi Ahlstromin Specialty Papers (Erikoispaperit) -toimialaa, ja sen tuotanto suunnataan pääasiassa etiketti- ja joustopakkauspaperimarkkinoille. Tuotevalikoimaan kuuluu myös muihin lopputuotteisiin tarkoitettuja päällystettyjä ja päällystämättömiä paperilaatuja. Tällä hetkellä suurin osa tuotannosta myydään Brasilian markkinoille, mutta Ahlstromin tarkoituksena on laajentaa asiakaspohjaa uusille markkina-alueille hyödyntämällä globaalia myyntiverkostoaan.
 
Jacarein tehdas on integroitu sellu- ja paperitehdas ja yksi maailman uudenaikaisimmista ja kilpailukykyisimmistä eukalyptussellun tuotantoyksiköistä. Tehtaan tuotantokapasiteetti on noin miljoona tonnia sellua vuodessa. VCP on toimittanut Ahlstromille eukalyptussellua maailmanlaajuisesti yli seitsemän vuoden ajan.
 
"Yhteisyrityksen perustaminen on osa Ahlstromin strategiaa laajentaa liiketoimintoja nopeasti kasvavilla markkinoilla Euroopan ulkopuolella. Yhteisyrityksen myötä pystymme entisestään vahvistamaan asemaamme maailman johtavana erikoispapereiden toimittajana. Lisäksi integroitu tehdas pystyy toimittamaan meille eukalyptussellua ja energiaa kilpailukykyisin hinnoin", sanoo Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Moisio.
 
"Jacarein tehdas edustaa alan uusinta teknologiaa, ja tarkoituksemme on kehittää siitä erityisen kilpailukykyinen yksikkö, jonka avulla voimme palvella etiketti- ja pakkausteollisuudessa toimivia asiakkaitamme. Yhteisyrityksen perustaminen osoittaa myös, että uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme nopeasti kasvavilla Latinalaisen Amerikan markkinoilla", sanoo Ahlstromin Etiketti- ja pakkauspaperit-liiketoiminta-alueen johtaja Diego Borello.
 
Ahlstromin valmistamien etiketti- ja pakkauspapereiden maailmanlaajuisten markkinoiden arvioidaan kasvavan noin 3-4 % vuodessa. Latinalaisen Amerikan ja Aasian markkinoilla kasvu on yli 10 % vuodessa. Ahlstromilla on tällä hetkellä Brasiliassa suodatinmateriaaleja valmistava tehdas Louveirassa. Vuonna 2006 Ahlstrom päätti rakentaa Louveiran tehtaalle myös vesineulaustekniikalla pyyhkimistuotteita valmistavan tuotantolinjan, jonka arvioidaan käynnistyvän alkuvuodesta 2008.
 
Ahlstrom Oyj
Jukka Moisio, toimitusjohtaja
 
 
Lisätietoja:
Jukka Moisio, toimitusjohtaja, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4700
Risto Anttonen, johtaja, kaupalliset toiminnot, puh. 050 597 8400

Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com
 
Votorantim Celulose e Papel lyhyesti
 
Votorantim Celulose e Papel (VCP) kuuluu suureen brasilialaiseen Votorantim Group -monialayhtiöön. VCP on yksi Latinalaisen Amerikan johtavista sellu- ja paperivalmistajista, ja sillä on neljä tuotantolaitosta ja satama. Vuonna 2006 VCP:n liikevaihto oli 1,3 mrd USD, käyttökate 487 milj. USD ja liikevoitto 285 milj. USD. VCP:n osake on listattu São Paulon pörssissä ja New Yorkin pörssin ADR-listalla.
 
Ahlstrom lyhyesti
 
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 5 700 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna 2006. Ahlstromin osake on noteerattu Helsingin Pörssissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.