Ahlstrom aloittaa tulosparannusohjelman

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 18.10.2011 klo 09.50

Ahlstrom Oyj, globaali korkealaatuisten materiaalien valmistaja, aloittaa tulosparannusohjelman yksiköissä, jotka eivät ole yltäneet tavoitteisiinsa. Ohjelman arvioidaan tuovan yhteensä noin 15 miljoonan euron vuotuisen tulosparannuksen vuodesta 2012 alkaen ja vaikuttavan arviolta 400 henkilöön. Ohjelmasta kirjattavien kertaluonteisten erien yhteisvaikutus on rahavirtaneutraali.

Tänään ilmoitettavien tehostamistoimien vuoksi Ahlstrom kirjaa noin 25 miljoonan euron kertaluonteiset kulut kolmannen vuosineljanneksen tulokseen. Muita tehostamistoimia harkitaan ja niistä päätetään myöhemmin.

Building and Energy -liiketoiminta-alueeseen kuuluvilla Karhulan ja Mikkelin tehtailla syyskuun alussa käynnistettyjen yt-neuvottelujen tuloksena yhtiö on päättänyt luopua lasikuidun ja lasikuitumaton valmistuksesta Karhulan tehtaallaan asteittain tämän vuoden loppuun mennessä toiminnan kannattamattomuuden takia. Lasihuovan valmistus jatkuu ennallaan.

Päätöksen seurauksena henkilöstömäärä lasikuituliiketoiminnassa pienenee 163 henkilöllä Suomessa lokakuusta lähtien. Yhtiö on käynnistänyt konsernin sisällä ja Kotkan alueella useita merkittäviä uudelleentyöllistämiseen tähtääviä toimenpiteitä.  Mikkelin erikoislujitteita valmistavalla tehtaalla yhteistoimintaneuvotteluita jatketaan edelleen ja niiden odotetaan päättyvän lähiviikkoina. Lasikuituliiketoimintaa koskevan päätöksen seurauksena Ahlstrom kirjaa nettomäärältään arviolta 11 miljoonan euron kertaluonteisen kulun.

Building and Energy -liiketoiminta-alueellaan yhtiö on päättänyt lopettaa lokakuun aikana hybriditapettimateriaalien tuotannon Torinon tehtaalla Italiassa. Vuonna 2009 käynnistettyn hybriditapettilinjan kannattavuus on ollut heikko. Henkilöstön edustajien kanssa on aloitettu neuvottelut tuotantolinjalla työskentelevien 22 henkilön työsuhteista. Päätöksen seurauksena Ahlstrom kirjaa noin 11 miljoonan euron kertaluonteisen kulun.

Lisäksi Label and Processing -liiketoiminta-alueeseen kuuluvalla Osnabrückin erikoispapereita valmistavalla tehtaalla Saksassa aloitetaan neuvottelut tehostamistoimista, jotka toteutuessaan koskevat enintään 39 henkilön työsuhdetta seuraavan 18 kuukauden aikana. Toimenpiteiden seurauksena Ahlstrom kirjaa noin kolmen miljoonan euron kertaluonteisen kulun.

Ahlstrom pyrkii parhaansa mukaan tukemaan eri tavoin muutosten kohteena olevia työntekijöitään.

Lisätiedot:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja 
Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, kosteuspyyhkeissä, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla toimimme. 5 700 työntekijäämme palvelevat asiakkaita 26 maassa, kuudessa maanosassa. Vuonna 2010 Ahlstromin liikevaihto oli 1,9 mrd euroa. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.